Vanha väistyy uuden tieltä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Niin kävi mulle ja Havannalle.

Jälleen joudun sen karun tosiasian eteen, että ratsastuskoulussa mikään ei ole pysyvää, paitsi jos on oma hevonen. Mutta omaa en tule koskaan samaan, joten täytynee hyväksyä että, jotta bisnes toimisi pitää muutamian hevosia laittaa eläkeelle.





'



Tamman myynti oli mulle täysi shokki. En tajunnut että Hapsu oli jo eläkeiässä. Olin jo ehtiynyt kokeilla myös kerran hyppäämistä ja suunitella kisaavani koulua sillä ja kaikkea muuta. No sain ainakin kivan muistutuksen siitä, että ei pitäisi suunitella enää mitään, vaan pitää elää päivä kerrallaan.

Mutta vaikka ikävä on kova, toisaalta olen todella iloinen että sain tutustua Havanaan ja pääsin myös kehittymään sen kanssa.

Toivottavasti tallille tulisi pian uusia ihania kaviokkaita.

Koitan tulla tänne ensi kerralla kirjoitamaan vähän iloisemasta asiasta, heippa siihen asti!

Blogi herää jälleen henkiin???

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018


Hei taas!

Tosiaan siitä on jo aivan luvattoman kauan kuin tänne blogiin kirjoitin.

Tauko blogista on tehnyt hyvää. Ei ole tarvinnut stressata, sisältöä eikä muutakaan.

Olen koittanut olla aktiivinen ig:n puolella, ja kerännyt jonkinlaista materiaalia myös kännykkään. Kokosin kuvista kännykän tyhjennyspostauksen, jonka laitan tähän postaukseen.


Elämä menee tällä hetkellä ihan hyvin. Olen alkanut taas viihtyä tallilla ja alkanut luoda syvempää suhdetta hevosiin, kuten Nooraan ja Havannaan.
 Olen myös huomannut edistystä enimmäkseen Havannan kanssa. Havannan askel-lajit eivät tunnu enää niin mahdommilta istua, kun ensimmäisiä kertoja ja olen myös onnistunut saamaan mm. Havannan kokoamaan ravissa ja nostamaan laukan käynnistä.

Katsotaan jos blogi tästä hiljalleen heräisi. En kyllä lupaa mitään.

Mutta en kiusaa teitä lukijoita tämän enempää tylsillä jaaritteluillani, vaan päästän teidät puhelimen tyhjennyspostauksen pariin.

1-2 uusi vuosi. 3. Laivalle lähdössä.

1. Ensimmäisenä yönä, ei oikein uni maittamut. 2.aamupala laivassa
3- 4 Tukholma.

1. Kuniinkaan piha. (Tukholma)
2-4 laivassa.

1. Hieno auringon lasku. 2-4 helsingissä oli upa valonäyttely.

1. Matkalla Elämäni ensimäiseen coniin.
2-4. Oli kyllä hieno tapahtuma, ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.

1-4 talilla.

 1.Koira odotaa lenille pääsyä<3
 2-3 Talilla. Nette- muommo kävi vähän irroitelemassa.
1-2 Kampaajalla. 3. Raxsissa.

1. Elokuvissa. Suositelen kyseistä leffaa kaikkille varsikin jos tykkäät musikaaleista.
2-4. Tallilla

1. Ratsu ennen tuntia 2. Ratsu tunnin jälkeen. ^ ^

1-2 Hapsu. <3<3<3
3. Kaverin vauvaheppa. <3 4. Hieno Kikka, Ponihaan valkassa
Tälläinen postaus ja blogin henkiin herätys yritys. Saa nähdä milloin jaksan taas postailla tänne 
Heippa ja ensi kertaa!

i thought that we were together forever...

perjantai 26. tammikuuta 2018


Olin maanantaina tallilla työskennellään ja sain kuulla
kaverin pikkusiskolta, että Pauli lähtee eläkkeelle. Olin että okei se jää varmaan sitten tänne. Hyppäsin Nooralla, tunnista voitte lukea täältä.

Kun sitten tunnin jälkeen kävelin loppukäynnit, mainitsin asiasta valmentajalleni ja hän myönsi asian. Kysyin sitten jäisikö poni tallille. Ei jäisi. Ponille oltiin etsimässä eläkekotia, missä se voisi olla kevyellä käytöllä ja toimia terapiaponina.
Asia oli minulle täysi shokki. En osannut lopulta enää edes iloita onnistuneista hypyistä. Tunnin jälkeen hoidin Nooran huolella ja menin sitten ponin luokse. Oloni tuntui hyvin epätodelliselta.
En voinut kuvitella tallia ilman pusuponia. Pelkkä ajatus, että menettäisin Paulin, sattui niin että henki ei meinannut kulkea.

Kotiin lähtö oli todella vaikea, vaikka tiesin että poika olisi tallilla vielä ja saisin tietää heti kun sille löytyisi koti.

Torstaina pyysin ponia tunnille. Kävimme tarkistamassa ponin puhtauden irtojuoksutuksessa ja se oli puhdas. Itse tunnista en muista mitään.

Loppuviikosta sain tietää, että ponille oli löydetty uusi koti. Tieto oli musertava. Poika tultaisiin hakemaan ensi viikon keskiviikkona illalla. Seuraavan viikon maanantaina pyysin ponia tunnille. Meidän viimeinen tunti...
Tästäkään tunnista en muista mitään muuta paitsi että mun kaveri kävi ponin selässä kävelemässä alkukäynnit ja herätteli sen mulle valmiiksi. Poni oli hyvinkin vauhdikas. Lopputunnista muistan ainakin sen, että sain tehdä mitä tahansa halusinkin, joten muistaakseni tulin alas taluttamaan...


Keskiviikkona kun tulin tallille, suuntasin heti pojan tarhalle, enkä voinut olla itkemättä. Kun tulin takaisin sisälle, sain ohjeeksi irrottaa pojan jalustinhihnat, pestä ponin suitset ja satulan ja hakea poni sisälle puoli kolmeksi.

Varusteita pestessäni tunsin itseni yllättävän rauhalliseksi, mutta vain silloin kun tein jotain, sillä jos pysähdyin hetkeksikään, itku alkoi eikä siitä meinannut tulla loppua.

Kun tulin valmiiksi, kello ei ollut vielä puoli kolme, joten irrotin pojan nimilapun sen satulatelineestä ja vein harjaämpärin toimistoon.

Sitten soitin Adalle, että missä hän on, pelkkä ajatus että joutuisin kokemaan tämän yksin, oli saada aikaan minulle paniikkikohtauksen. Tytöt olivat tulossa. Kävin hakemassa pojan sisään vähän ennen puolta. Hain satulan ja harjaämpärin sen boksin eteen. Kun olin menossa hakemaan Paulin suitsia, tytöt tuli mua vastaan käytävällä. Olin siihen asti saanut pidettyä muuria yllä, mutta siinä hetkessä kun tytöt halas mua, se mureni ja mä itkin kuin pieni lapsi. Itken tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa.

No tytöt halasivat mua ja hetken päästä sain itseni taas kasaan. Sitten aloimme harjaamaan Paulia ja selvittämään sen harjaa ja häntää viimeisiä yhteiskuvia varten. Ei siitäkään selvitty kuivin silmin.
Kun poni valmis, laitoimme itsemme valmiiksi ja menimme kentälle. Kiipesin ensimmäisenä pojan selkään ja Ada otti kuvia.

Jossain vaiheessa, tallin omistajan pojat alkoivat metelöidä tallin pihassa, jolloin Pauli tietysti valpastui ja mua alkoi hermostuttaa, mutta poika ei ottanut ainakaan askelta, mihinkään suuntaan. No hyvin se meni, sitten vaihdoimme ratsastajaa ja kuvaajaa. Sen jälkeen otin vielä ryhmäkuvan meistä neljästä.

Sitten veimme pojan talliin, jossa sen uusi omistaja jo odotti. Sitten aloin laittamaan Annia omalle iltatunnille, jolle alkoi olla jo kiire. No sain tamman ajoissa valmiiksi, ja lähdin kahden muun kanssa maneesille, S tulee meitä vastaan ja sanoo, että enkö halua olla mukana, kun poni lastataan
Tottakai haluaisin, lykkäysin Annin ohjat kaverin käteen ja lähdin S:än mukaan rekallePonin uudet omistajat tulivat meitä vastaan.
Olisin halunnut koittaa lastata Paulin itse, mutta omistaja teki sen kuitenkin, sillä poika ei ollut pitkään aikaan missään, joten ei voinut tietää, miten se asiaan suhtautuisi. No poni meni ykkösellä sisään tietysti....

Kävin silittämässä poikaa sisällä viimeisen kerran, ja tulin pois, katsoin kun portit sulkeutuvat ja ramppi nostettiin, sitten kävelin maneesiin ja nousin Annin satulaan ja ratsastin....


Huhhuh, en ole pitkään aikaan kirjoittanut näin vaikeaa postausta. Tätä oli todella haastava tehdä, ikävän ja tämän synnyttämien muistikuvien vuoksi.

Kuten olette huomanneet, blogi on ollut jo pitkään hiljaisena. Syy siihen on se, että olen menettänyt kirjoitusintoni eräästä tietystä syystä ja se on Paulin eläkkeelle siirtyminen. Tiedän monen ajattelevan että miksi sä yhden ponin takia lopetat bloggaamisen, mutta Pauli oli yksi niistä monista syistä miksi aloin ylipäätään kirjoittaa/pitää blogia, ja vaikka pystyn käymään katsomassa poikaa silloin tällöin, ei se ole sama asia. Ehkä joskus taas löydän intoa jatkaa kirjoittamista. Mutta siihen asti blogissani tulee olemaan hiljaista.

Joten tämä tulee olemaan tällä erää viimeinen postaus siksi aikaa, kunnes löydän inspiraation jatkaa. Anteeksi ja kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, kun olette jaksaneet olla blogini matkassa, vaikka postauksia on aina vaan tullut harvemmin. Toivottavasti hirveän moni ei lähtisi tämän epämääräisen kirjoitustauon aikana pois.

Tässä teille vielä muutama kuva Paulista ja mustan ja meidän viimeinen video.

Niin kuin tuossa videon alussa lukee, en sano hyvästi, vaan näkemiin.